tiistai 18. maaliskuuta 2014

Raakasuklaata

Moni tuntuu innostuneen terveellisistä elämäntavoista ja ruuasta.
Minäkin :)
Olen myös suuri suklaan ystävä ja niin ikään innostunut ja kiinnostunut raakasuklaasta.
Ideanahan raakasuklaassa on se, ettei sitä missään vaiheessa kuumenneta yli 40 asteen ja näin suklaan hyvät ravintoaineet säilyvät :)



 Minua on haluttanut jo kauan aikaa testailla raakasuklaan valmistusta itse ja sitten ihanat ystävät toivat minulle synttärilahjaksi kaakaovoita ja kaakaonibsejä! 

Ensimmäiset raakasuklaani tein cashewpähkinöillä höystettynä. 



Tällaisella ohjeella tein ne

Tarvikkeet:

1 dl kaakaovoita
1 dl kookosöljyä
1 dl kaakaonibsejä
kookosokeria 
ja ripaus suolaa
cashewpähkinöitä

Sulata vesihauteessa ( alle 40 asteessa)
kookosöljy sekä kaakaovoi.
Tämän jälkeen laita rasvat sekä kaikki muut aineet blenderiin pyörimään.
Pähkinät hieman jälkijunassa, että niistä jää enempi purutuntumaa. 

Valuta muotteihin ja laita jääkaappiin kovettumaan. 

 



Seuraavaksi haluan kokeilla raakasuklaan yhdistämistä mulberinmarjoihin. 

Tuli ihan minusta hyviä!  ja suloisen näköisiä :)
Toki onhan raakasuklaa erilaista, kun vaikkapa perus maitosuklaa. Mutta omalainen herkkunsa ja tätä ei tule mätettyä niin paljon helposti.

Makein terveisin
Elli

8 kommenttia:

  1. Mulberit, manteli ja raakasuklaa on niin hyvä twix patukan korvike. ;)

    VastaaPoista
  2. Olen aina ajatellut että raakasuklaan tekeminen olisi jotenkin kauhean vaikeaa, mutta tämän ainakin tämän ohjeen perusteella se onkin aika simppeliä. Täytyypä kokeilla, kiitos ohjeesta Elli! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin olen luullut! mutta aika simppeliä kyllä!

      Poista
  3. Herkullisen näköistä, kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista