torstai 13. kesäkuuta 2013

Melt art - kortti

Ystäväni kirjoitti hauskasti facebookissa

Vaikka kovasti pelottelivat, että yliopistoon on vaikea päästä, kukaan ei kertonut, miten vaikea sieltä on päästä pois.

No nyt on kun gradu valmis, niin ajattelin muistaa kortilla ja kirjeellä. 

Kirjeitä on ihana saada , ihana yllätys kun sellainen kerran pariin vuoteen nykyään sattuu tipahtamaan luukusta. Juuri tämä ystäväni on minut  niin joskus yllättänyt. Pistetään hyvä takaspäin :)

Kortissa testailin tällaista melt art- jauhetta minkä sain Askartelupuoti Piasta kokeiluun. 



Kuvio on painettu kirkkaalla musteella paperille. Tähän on siroteltu tätä melt art jauhetta ja sulatettu.
Minulla ei ollut sellaista sulatusastiaa (mikä sarjaan kuuluu) joten sulattelin silitysraudalla nurjalta puolelta. Varovainen saa olla ettei tärvää koko rautaa. 



Vihreä pilkullinen nauha on ihan paperista lahjanarua, kierrätettyä sellaista. Mustavalkoinen silkkinauhaa. Kuva on kiinnitetty korttiin 3D tarroilla. 


Viimeistelin kuoren vielä sinetillä. Tähänkin käytin tosiaan melt art jauhetta. Laitoin jauhetta leivinpaperinpäälle ja sulatin siltitystaudalla altapäin.
Tämän jälkeen painoin sinettileimasimella kuvion.




Kirjekuoreen sinetti on kiinnitetty ihan kaksipuoleisella teipillä. 

 


Aika tyylikäs vaikka itse sanonkin. Joku voisi erehetyä vaikka hääkutsuksi :D 

Mitenhän muuten melt art jauhetta voisi käyttää? 

Elli




10 kommenttia:

  1. Kaunis ja tyylikäs kortti! :)

    VastaaPoista
  2. Ihana sinetti :) minä alkan ymmärtää että kirjoitat, yeii! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hienoa Ira :D Nähdään pian!

      Poista
    2. Nyt yritän korjaa virheitä :) aloitan ymmärtää mitä kirjoitat. uff, toivottavasti kaikki.

      Poista
  3. IHANA ELINA! Kiitos <3 Aivan mahtava yllätys, kun väsyneenä raahauduin ensimmäisen työviikon jälkeen kotiin.
    Sinetti oli pudonnut postissa nyyh.. Se näyttää ihan karkilta, tykkään. :P

    t. Inkki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että ilahdutti :) Mut harmi että sinetti tipahti. Näin hieman pelkäilinkin. Olisi pitänyt laittaa pikaliimalla :)

      Poista
  4. Kaunis ja yksilöllinen kortti !

    VastaaPoista
  5. Ihana kortti ja kuoren sinetti, ja tosi hauska toi sun ystävän fb-vuodatus... :D

    VastaaPoista