lauantai 7. syyskuuta 2013

Pikkuleipä sirkus



Kyselin, mitä vuoden täyttävä kummipoika mahtaisi haluta lahjaksi?
Toive oli pikkuleipiä juhlia varten.
No minähän tein!

Teemaksi mudostui sirkus ja eläimet.
Tätä teemaan hipoen syntyi seuraavanlainen lajitelma:

 

Tein perusmurotaikinan,  jota varioin erilaisilla mausteilla ja muoteilla. 
Tähän tyyliin olen aikaisemminkin tehnyt 
tässä linkkejä niihin

Hyvä ohje murotaikinaan löytyy



Pelle-pikkuleivät syntyi hieman erehdyksien kautta. 
En ole näihin ihan hirmu tyytyväinen.
Varsinainen pikkuleipä siis ihan murotaikinasta.
Muottina käytin lasia ( pieni kartiolasi). Laitoin paistonkestävää hilloa nenäksi, mutta se ei kuitenkaan ollut mielestäni kauhean hienon näköinen, niin laitoin karkit vielä päälle :)
Siksi pellet valitettavasti on hieman lättyyn saaneen näköisiä. 
Muuten  pellet on rakennettu sokerikuorrutteesta ja sokerimassasta.


 

Kookoskoirien taikinaan sekoitin kookoshiutaleita. 
Päälle levitin kookoshiutaleita koristeeksi sokerikuorutteen avulla.


Muoteilla painellut nallet olen kastanut sulassa maitosuklaassa ja laitoin hieman pieniä suklaakoristeita päälle. 




 Nämä seeprat pikkuleivät tein murotaikinasta heppa muotilla. 
Taikinaan sekoitin kaakaojauhetta. 
Raidat tein sulatetulla valkosuklaalla.
Näistä olen aika ylpeä :)



 Sitruunaperhosien taikinaan olen raastanut sitruunan kuorta ja koristellut sokerikuorutteella ja koristeilla. 

 Ne on hyviä!
Ehkä hieman teemasta sivuun, mutta niin kivoja ettei se mielestäni haitannut.
Ja äiti-ihminen on kerran kehunut tekemiäni sitruunapikkuleipiä, niin nämä oli sitten vähän häntäkin ajatellen tehty :)


 Sitten vielä tein parit konvehdit
Pingviinit on valkosuklaata, jossa on murskattuja muroja tuomaan hieman rapsakkuutta.
Nallet, sydämet, tähdet on maitosuklaata maustettuna piparmintulla. 

Nämä on siis tehty silikonisiin jääpalamuotteihin!




Semmoisia herkkuja tänään :)

10 kommenttia:

  1. Suloisia ja hauskoja herkkuja!

    VastaaPoista
  2. Aah, voisin pyöriä vatsallani. Nämä olivat niin hyviä ja kauniita! Sopivat teemaan täydellisesti ja tekivät kauppansa paremmin kuin Aatun lempparidominot!! Varsinkin nuo sitruunaperhoset - nehän maistuivat myös Aatulle. Suklaassa kastetut nallet kyllä loppuivat ennen kuin minä ehdin niitä edes maistaa. Mutta siis kerrassaan loistava syntymäpäivälahja. Säästi äidin hermoja sekä tavaravuorta! Kiitos kummitäti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että maistui :)
      Erityisesti Aatun arvostus saa mielenialani kohoamaan :) lahjomattomassa iässä ;)
      Nyt vain tämän kummitätin on tehtävä tunnustus. Nimittäin hankin myös yhden lahjan :)! Mutta ei onneksi kasvata tavaravuorta hirveämmin. sorry sorry!!

      Poista
  3. Oi sulla on täällä kaikkea pientä ihanaa :>

    VastaaPoista
  4. Ihania!! Seepraidean voisin varastaa isompaankin kakkuun :D

    VastaaPoista