sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Selviytymispakkaus

Meillä oli tänä viikonloppuna treffit Hämeenlinnan aikaisten opiskelukavereideni kanssa Toijalassa.

Yksi näistä murusista saa vauvan muutaman kuukauden päästä ja meillä on ollut aina tapana sitten yhdessä muistaa aina sitä, jolla on jotain juhlaa, synttäreitä, vauvoja tai muuta vastaavaa. 

Tehtiin edelliselle vauvan saaneelle peitto.
Nyt ei viitsitty sitten tehdä mitään sellaista,
 kun tämä tuleva äiti on sen verran kovan luokan käsitöiden tekijä, että ehtii itse tehdä varmasti kaikenlaista.

Päätimme koota " Selviytymispakkauksen" Eli kaikenlaista pientä ja tarpeellista tulevaan muuttuvaan elämäntilanteeseen.





Minä virkkasin laatikkoon pienen amigurumi laaman tai aasin tai miksi sitä nyt haluaisikaan sanoa? :)
Laaman ohjeella sen tein :D
Sisälle laitoin pienen kulkusen.




Tämän lisäksi laatikkoon sujautettiin

Oppi ja ilo, vauvan kanssa
-puuhakortteja




Onni ja ilona katselukortteja. 



Baby blues- sarjakuvakirja, 
nämä on kyllä hauskoja, itsekkin luin Onnin ollessa vauva. 



Hierontavälineitä,


Lisäksi
Sisuja, 
Korvatulppia,
Jättisäämiskä
Suklaata, 
Särkylääkettä,
Nännirasvaa, 
Kasvonaamio, 
Närästyslääkettä,
Kuivashampoota,
Jalkarasvaa,
Kauratyyny, 
Juomapullo
 ja 
Rentotus cd-levy



Toivottavasti edes osasta on iloa ja hyötyä! :)

Olin ihanaa nähdä, 
jutella, 
nauraa  :)
ja vähän itkeäkkin
Olette ihania, teidän kanssa on hyvä olla!

Elli

11 kommenttia:

  1. Tosi ihana pakkaus :)
    Nuo Oppi ja Ilo-kortit ja Babyblues-sarjis on kyllä ihan huippuja:D:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo, itsekkin ajattelen että monta kivaa jutskaa.

      Poista
  2. Hieno idea tuollainen selviytymispakkaus! Olisi varmaan ollut hauska itsekin saada aikoinaan :)

    VastaaPoista
  3. No on iloa ja hyötyä, kauratyyny on ollut tänään jo ihan non-stop -käytössä! Että kiitos vaan vielä :)

    VastaaPoista
  4. Oi miten mahtava idea tollainen selviytymispakkaus! :)

    VastaaPoista