tiistai 22. tammikuuta 2013

Haaste 11


11 haaste

Sain haasteen Silmukan saalistajalta

Vaikutti hauskalta, joten päätin osallistua :)
Se menee näin

Haasteen säännöt
* Kerro 11 asiaa itsestäsi
* Vastaa haastajan 11 kysymykseen
* Keksi 11 uutta kysymystä
* Haasta 11 bloggaajaa
* Kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät

11 asiaa minusta:
1. Olen vuosien fanittamisen jälkeen kyllästynyt muumimukeihin 
ja ostin viime viikolla uusia, toisenlaisia :O!
2. Minulla on punaiset hiukset, väri, johon aina tunnun palaavan.
3. Pidän valokuvien ottamisesta, joskin se on lähiaikoina keskittynyt aika pitkälti lapsen ja käsitöiden
 kuvaamiseen
4. Olen ihan koukussa tähän blogi hommaan, niin lukemiseen, kuin oman blogin päivittämiseen
5. Toivoisin lisää tunteja kelloon, on niin monenlaista mukavaa tekemistä elämässä. 
6.  Nyt muuten nukuttaa sen verran, että taidan tämän jälkeen mennä treffaamaan nukkumattia :)
7. Rakastan kynttilöitä
6. Kakut on ihania
7. Tykkään, että kotona pitää olla paljon tyynyjä ja vilttejä
8. Juon liikaa kahvia
9. Haaveilen maalle muuttamisesta 
10. Tykkään lukea sängyssä ennen nukahtamista, ainakin pari riviä
11. Pidän päiväkirjaa

Haastajan kysymykset:

1. Miksi ja miten innostuit käsitöistä? Olen kyllä oikeastaan aina tykännyt niistä, 
enemmän ja vähemmän. Jossain valissä ala-asteen opettaja yritti saada minut lannistumaan
 ja unohtamaan moiset mutta ei onnistunut, onneksi ;)
2. Mikä on suurin saavutus elämässäsi tähänmennessä? En osaa kyllä vastata...
3. Mikä/kuka sai sinut perustamaan blogin? Kai minä vain sain sen joskus aikojen alussa päähäni
en muista :)
4. Lempivärisi? Vaikeaa.... ei minulla ole enää. Ennen oli vihreä.
5. Paras käsityömuisto? Voisin sanoa että käsityötunnnit Hämeenlinnassa kun opiskelin 
ohjaustoiminnan artenomiksi. Mutta jos yksittäinen käsiyö pitäisi mainita 
niin onni tuli kun sain isoäidineliö peittoni tehtyä )
6. Mikä on paras vuodenaika? Kevät
7. Paras paikka? Koti
8. Lempiherkku? Suklaa
9. Haluatko saavuttaa jotain blogillasi? Mitä? No tuota, enpä oikeastaan. 
Ehkä se on sellainen mappi mihin kokoan kaikkea tekemääni, eikä tule ikinä valmiksi. 
Toivoisin että toimisi insipiraationa muille ja toimii ainakin itselleni.
 Se on harrastus, vähän niin kuin käsityötkin. 
10. Mitä tällähetkellä on puikoilla? Yksi haalari on päättelyä vaille valmis,
samoin yksi tiskirätti ja sukat mutta juuri aloin sitten virkata peittoa Onnin sänkyyn. 
11. Nukutko tarpeeksi? EN!!!!

Kysymykset haastetuille:
1. Kivin asia bloggaamisessa?
2. Lemppariblogisi?
3. Mitä teet heti ensimmäisenä kun heräät?
4 .Miksi aloit kirjoittaa blogia?
5. Parasta koko maailmassa?
6. Entä ikävintä?
7. Suurin haaveesi?
8. Mikä on lempi ruokasi?
9. Mitä elokuvaa suosittelisit haastajallesi? :)
10. Kelle soitit viimeksi?
11. Mikä laulu saa sinut hymyilemään? :)


Blogit jotka haastan:

Ninian maailmassa
Kirsikkapuu
Pinkpionies
Mangrovemetsä
Pikkuketun puuhamaa
Romulyyli
Sarsaparilla
Sugarbabylove
Koivulassa 
Elinamaista

7 kommenttia:

  1. Kiitos kun otit haasteen vastaan! :) Oli kiva lukea asioita sinusta! :)

    VastaaPoista
  2. Ihana haaste!!! Pitää ehdottomasti ehtiä tämä joku päivä toteuttamaan. KIITOS ja kumarrus :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos,Elli! Iloista päivää! Ja tuo peitto on IHANA!

    VastaaPoista
  4. Kiitos :) Se alkoi juuri iloisesti kahvikuppoisella ja blogien tutkimisella :) ihanaa!

    VastaaPoista
  5. Kiitos Elli haasteesta, kuulostaa kivalta :)

    VastaaPoista