perjantai 11. tammikuuta 2013

Krakeloitu työkalupakki

Päätin tuunailla yhden vanhan työkalupakin. Oikeasti ei kamalan vanha, mutta jonkin aikaa nurkissa lojunut uus vanha. Ja hieman myös lommoja saanut ( ei nyt oikein kuvissa näy). Myöskään nuo ruusukuviot ei oikein sytyttäneet minua. Ajattelin hydyntää siinä akryylimaaleja ja kaapissa lojunutta krakelointiainetta. En edes muista mitä varten se on joskus hankittu? :)




Maalasin pakin vihreällä pohjavärillä. 




Sitten työn kuivuttua levitin sille krakelointiainetta. 
Sen kuivahdettua kerros valkoista maalia, joka sitten halkeili kuivuessaan, niin kuin asiaan kuului. 


Maalatessa on hyvä muistaa että mitä isompi kontrasti pohja ja päällysvärillä on sitä näkyvämpi lopputulos. 
Suosittelen myös paksua kerrosta päälimmäistä väriä. Ihan kunnolla saa sutia. Minulta loppui valkoinen maali kesken ja se vuoksi pakin sisäpuoli ei juuri halkeillut. 


Tässä pakki uudella paikallaan tiskipöydällä, tehtävänä ottaa vastaan sitä sun tätä sinne heitettyä ja pöydällä vaeltavaa ;)



Mukavaa viikonloppua!

Elina

7 kommenttia:

  1. Tulipa kyllä kiva! Onko tuo valkoinen maali nyt sellaista että lohkeilee pois kun siihen koskee vai pysyykö se ihan hyvin kiinni? Kysyy epätietoinen :D

    VastaaPoista
  2. ei lohkeile. Mutta kyllä se hyvä olisi lakata.
    Kiitosta vain :)

    VastaaPoista
  3. Hei täältä oppii kaiken muun hyvän lisäksi uusia sanoja! Krakelointiaine, vähänkö hieno! :) t. Uneton Lempäälästä (joka on kyllä juuri nukkumaan menossa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa että sain kasvattaa sanavarastoasi uneton lempäälästä :)

      Poista
  4. Kiva kun kävit blogissani kommentoimassa. Tosi siisti pakki tämä!

    VastaaPoista
  5. kiitos. Kiitos sinullekkin kun kävit vastavierailulla :)!

    VastaaPoista