sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Taidetta ja suklaamuffineita

Tänään ollaan touhuttu yhdessä Onnin kanssa urakalla. Ensi viikolla on sen verran tiiviisti töitä, että piti nyt nauttia, kun pystyi. Mutta kyllä vaan yhteen päivään tuon ikäisen kanssa mahtuu monelaisia tunteita ja tapahtumia. On myös ihanaa, kun kodissa on hiljaisuuskin välillä. 

Aloitimme päivän taiteella.

Olohuoneessa on ollut jo pitkää, no niin kauan kun ollaan asuttu, eli kohta 7 kk yksi iso tyhjä seinä. Olen ajatellut siihen jonkinlaista lipastoa ( mitä ei ole löytynyt) ja tauluja (mitä myöskään meinannut millään löytää).
Nyt olen sitten viimein löytänyt yhden peilin alennusmyynnistä ja mukannut onnin kuvista canvastaulun (mitä tosin en ole vielä tilannut)

Toukokuun tyttö -blogista sain vinkin, että Biltemasta löytyy halpoja taulunpohjia. Ja koska Biltema on suosikkikauppojani ja työmatkan varrella, niin minähän poikkesin.







Onni sai maalata. Onni maalasi jo eilen pohjalle turkoosilla maalilla kerroksen ja tänään sitten viimeisteli maalauksen ruskean eri sävyillä.

Koitin kysellä mitä taulu esittää. Sain kaksi vastausta " taulu" ja " maalaus" ja sitä ne toki ovatkin. 
Oli niin iloinen kun sanoin että laitettaan sitten tuohon seinälle. 
Alkoi jo haaveilla kuinka riputelee tauluja seinille isse sitten kun on iso. 
Tervetuloa vaan sitten ripustelemaan vanhan äitimuorinkin taulut :)
Kokoa taululla on 50 x 50


Kun taidepläjäys oli valmis suunnattiin ulos luistelemaan. Ilma oli ihana, ei mikään loskakeli eikä liian kylmä.
Meidän vieressä luistinrata. Voisin ehkä lisätä heittomerkit tuohon luistelemaan sanan kohdalle, oli ensimmäinen kerta siis. Parasta luistelussa oli se kun tömpsähti pepulleen :) Ja siitä sitten selälleen rätkättämään.  Kun vaihdettiin luistimia niin ensimmäinen kommentti oli " oli mukavaa, oliko mukavaa äiti? Huomenna uudestaan! " 


On niin ihanaa kun toisen kanssa pystyy tekemään jo vaikka mitä ja toinen on aina innoissaan! Täytyy nyt nauttia kun sekin vaihe vielä joskus tulee ettei mutsi oo niin ykkönen :)


Kotona sitten vielä leivottiin muffineita ensi viikonloppua varten, jolloin minulla on synttärit.



Suklaamuffineita kinuskikissan ohjeesta mukaeltuna. 

Suklaamuffinit

150 g voi
1 ½ dl sokeria
2 munaa
3 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 ½ rkl kaakaojauhetta
1 ½ dl maitoa
120g valkosuklaata
n.100g maitosuklaata 

vaahdota voi ja sokeri
lisää munat yksitellen.
Yhdistä vehnäjauho, leivinjauhe ja kaakaojauhe
Lisää kuivat aineet yhdessä maidon kanssa voi-sokeri-munamassaa.
kääntele isoiksi paloiksi rouhitut suklaat taikinaan. 
Annostele 12 muffinivuokaan.
Paista n.15 min 225 asteessa.

Suosittelen muffinipeltiä. Tulee kyllä niin paljon ryhdikkäämpiä. Ostin samalla reissulla Biltemasta ( YLLÄRI) kun ostin taulunpohjan. 

Koristelin meille yhdet kermalla ja suklaarakeilla :) Ihan hirveän hyviä, toivottavasti vielä pakkasenkin jälkeen. 
Syötiin sohvalla ja katsottiin muumeja, yhdessä vilitin alla. 


 (lapsi siis yrittää katsoa muumeja, mutta niin vaan joku heiluu kameran kanssa edessä :))

Tuli tässä mieleen, että vanha kotitaloudenopettajani asuu vanhempien naapurissa. Mitähän sanoisi jos käväisisin ovella sanomassa että "niin minä muuten leivon nykään, ihan hyviä juttujakin vielä!" Ilme voisi olla näkemisen arvoinen, en nimittäin ollut mikään luonnonlahjakkuus teinivuosinani.

Elli

12 kommenttia:

  1. Hieno taulu! :) Pistän siis taas yhden idean muistiin :) Tätä pitää kokeilla, sitten kun Pikku-E vähän tuosta kasvaa :D

    Ja herkullisen näköisiä muffinseja :) Nam!

    VastaaPoista
  2. Onpas hieno taulu! Mekin meinattiin mennä tänään luistelemaan, mutta se ajatus taantuikin pelkäksi kävelylenkiksi... Kiva jos teillä on jää siinä ihan lähellä, meilläkin on noin 10 minuutin kävelymatkan päässä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, sopis teidänkin seinälle :D mietin sua juuri tehdessäni uuden värivalinnan olkkaariin, turkoosin siis :D

      Poista
  3. Kuulostaa kivalta teidän puuhat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ne onkin :) vaikka välistä vaan väitellään ja vängätäänkin... :)

      Poista
  4. ♥ Ihana taulu ja NAM..maistuis tuo herkku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. maistui vähän liianki hyvin ja kiitos lapseni on erittäin taiteellisest lahjakas, liekö äitiinsä tullut :)heh

      Poista
  5. Ihanaa taidetta. Luistelu o n meilläkin suosiossa, nyt kun lapset on isompia saa itsekin hien pintaan. Ihania muffinseja, kumpa joku leipoisi niitä minullekin :)

    VastaaPoista