tiistai 20. elokuuta 2013

Koukkukotelo

Sain tutulta kassillisen vanhoja vhs-videoita. Alunperin  minulla oli ajatus virkata nauhoista jotain. Sen projektin ollessa tekeytymässä sain idean yhdesta Fb-ryhmästä. Siellä oli tehty erilaisia säilytyskoteloita vhs-videoiden kansista.

Näin muuten jossain sisustusohjelmassa, että oli tehty niistä vhs-videoiden videoista (nauhat revitty irti) lampunvarjostin. Sekin oli hauska. 

Minulla on hieman huonossa säilytyksessä noi virkkuukoukut ja sukkapuikot. Aina hukassa myös. Tietysti :)

Nyt tein virkkuukoukuille kotelon. Paperi on vahasta laulukirjasta ja sit muut oonkin maalaillut.

 Paperin on liimattu ensin sellaisella kaksipuolisella liimapaperilla ( alekorista, eikä se oikein toiminutkaan, oli vissiin turhan vanhaa) mutta sitten fiksailin liimakynällä (mikä taas on erittäin loistava keksintö ja asia olla olemassa)
Päälle vetäisin parit lakkakerrokset, että kestää kulutusta hieman paremmin.



Teksti jäi ehkä epäselväksi, mutta lienee olennaisinta että minä tiedän mitä siellä on :)
Eipähän kukaan anasta virkkuukoukkujani ( joo nyyyt alkaa tämä käsityöriippuvuus kuulostaa pahalta:) )


Lyhyet sukkapuikot voisi myös säilyttää tämmöisessä, mutta mites pitkät ja pyöröpukot?
Onko kellään mitään hienoja ideoita?
Miten te säilytätte kyseiset tavarat?

19 kommenttia:

  1. Oi, onpas hieno idea! :) Tuotahan voisi jopa hyödyntää. Itselläni on lasimaljakko puikkojen ja koukkujen säilytyksessä. On varsinkin pitkille puikoille hyvä säilytysratkaisu. Vielä kun saisi muutamat värikkäämmät ja koristeellisemmat puikot sekaan, niin näyttäisi vielä kivemmalta ;)

    VastaaPoista
  2. Luin nyt niin monta bloggausta täältä, etten tiedä mitä kaikkea tähän kommentoisin. Asuntomessut jäi mieleen. Ens vuonna yhdessä :) Ja tuo koukkukotelo oli hämmentävä, siis ei kyllä tajunnu tämä äippä, että mikä se oli ennen kuin avasin sen. Ja olikohan muuta asiaa :D Aivotnarikassateemaviikko jatkuu mulla :D

    Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna aivojen olla narikassa, sinähän olet lomalla :D

      Tuntuu kyllä olevan muutenkin juttuja nii palon rästissä että pitää pian nähdä, ehkä ihan kahdestaan ;)

      Poista
  3. Tosi ihana kotelo! Pitkien puikkojen säilyttämiseen, käypä katsomassa tämä: http://langanpaastakiinni.blogspot.fi/2013/08/puikoille-purkki.html

    VastaaPoista
  4. Tosi kiva idea!

    Miulla puikot ja koukut on ööö... jossain. :D Neulomakorissa, rottinkikorissa askartelukaapissa tai sohvatyynyjen välissä, viimeinen on se todennäköisin vaihtoehto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekkin säilyttelen valtaosaa kynien seassa taikka sohvan välissä :) nyt vähän yritystä :D

      Poista
  5. Todella kaunis ja vallan ihana idea♥

    VastaaPoista
  6. Mulla on sellainen rottinkinen "lusikkalaatikko", eli samantyylinen kuin mihin lajitellaan keittiössä lusikat, haarukat, veitset, pikkulusikat jne, mutta rottinkia. Siinä kaikkein pisimmässä lokerossa mahtuvat olemaan pitkät puikot. Lyhemmissä lokeroissa on sukkapuikot, yhdessä lokerossa virkkuukoukut. Kaikki samankokoiset puikot olen niputtanut kumilenkeillä, eli samassa nipussa on aina pitkien puikkojen pari tai kaikki viisi sukkapuikkoa. Virkkuukoukut olen niputtanut kokojen mukaan, eli ohuet puikot samassa nipussa, keskivahvat samassa, paksut samassa. Sukkapuikot olen lajitellut niihin lokeroihin myös niin, että ohuemmat puikot ovat omassa lokerossaan (kukin koko vielä erikseen niputettuina kumilenkeillä), keskivahvat omassa lokerossaan ja vahvat omassa lokerossaan. Löytyvät todella helposti, kun ei tarvitse kaikkia aina haeskella eri paikoista, ja tuo niputtaminen helpottaa kummasti. :)

    Pyöröpuikot säilytän joko ostopusseissaan, tai sitten pienimmissä minigrip-pusseissa, koska suurimmassa osassa pyöröpuikoistani ei ole sitä ostopussia tallessa. Minigrip-pussiin mahtuu laittamaan sen pyöröpuikon lenkin, ja sitten ne puikon päät pikkuisen törröttävät pussista ulos, mutta se ei haittaa. Pussin päälle olen kirjoittanut puikon vahvuuden ja pituuden, eli esim. 3,5 mm/60 cm. Pussit säilytän sellaisessa pikkuisessa muovikorissa kokojärjestyksessä, eli alkaen 2 mm/40 cm, 2 mm/60 cm, 2 mm/80 cm, 2,5 mm/40 cm, 2,5 mm/60 cm, 2,5 mm/80 cm, 3 mm/40 cm, 3 mm/60 cm, jne. Pysyvät todella hyvin järjestyksessä, ja löytyvät helposti ja nopeasti! Sitten vain palautetaan tietysti puikot ja koukut aina omille paikoilleen, niin järjestys pysyy.

    Aiemmin säilytin puikkoja ja koukkuja ilman, että niitä oli esimerkiksi niputettu yhteen, ja hulluksihan siinä meinasi tulla, kun piti aina siitä isosta läjästä yrittää etsiä sopivan kokoinen. Pyöröpuikkoja säilytin jossain vaiheessa myös niin, että ohuet olivat samassa pussissa, keskivahvat samassa, paksut samassa, mutta joka kerta piti silti mitata ja varmistaa, että on oikea vahvuus ja pituus. Nyt ei ole kuin kerran tarvinnut nähdä mittaamisen vaiva, ja oikeat puikot ja koukut löytyvät alle kymmenessä sekunnissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Innostuinkin tekemään blogiini kuvallisen postauksen aiheesta, koska tämä sanallinen saattaa jättää hieman kysymysmerkkejä. Käy siis halutessasi kurkkaamassa:

      http://heivatutkudelmat.blogspot.fi/2013/08/puikkojen-sailytys.html

      Poista
    2. Sinulla onkin hyvin järjestyksessä! Pitää mennä katsomaan blogistasi tarkemmin :D

      Poista
  7. Tuohan on mainio idea. Muistelen kanssa nähneeni FB-ryhmässä tämän idean. Harmi kun tuli suursiivon yhteydessä heitettyä vhs videot ja kotelot pois :)

    VastaaPoista
  8. Bongasin kanssa tän idea fb:ssa, tosi kätsää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On joo, se on kyllä hieno ryhmä se! siellä on kivoja ideoita!

      Poista
  9. Tämähän oli tosi hyvä idea! Heitin omat VHSt pari vuotta sitten pois mutta niitä saa kierrätyskeskuksesta ilmaiseksi eli voisin hakea pari laatikoiden takia. Ja tällaiset laatikot saa siististi laatikkoon tai hyllyyn jopa säilöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, itse ajattelin tehdä ainakin sukkapuikoille samanmoisen.
      Millehän muulle? :)

      Poista