torstai 22. elokuuta 2013

Tervetuloa junamatkalle Onnilaan!

Noissa Brion puisissa junaradoissa on se hieno puoli, että niihin käy myös Bilteman ja kuulemani mukaan myös Ikean palaset. Ja koska minä (tiedettävästi) olen suuri Biltema fani, niin vieraillaan siellä aina silloin tällöin. Tulee hankittua ja näillä kyllä leikitään PAL-JON.



Niin suuri fani en kumminkaan ole, että olisin kauhean ihastunut tähän Bilteman pysäkkiiin junaradan keskellä ja keskellä olkkaria, useimmiten.


Mutta sehän oli näppärä maalata, milläs muullakaan kun akryylimaalilla. Ja lakka vielä päälle.



Tarkkanäköinen huomaa, miten osaan raidepaloistakin on piirretty,  ne poikkipuut (?)  Onnin mielestä Briolla on varmaan tapahtunut sunnittelussa virhe. Ehdin jo hieman kiukkuuntua ennenkö tajusin että, totta tosiaan, tässä on ajatus takana. Ja toisaalta onhan se hämäävää, jos äidillä on "oikeus" sutia maalia sinne tänne, jopa lapsen leluihin.

 Alkuun suunnittelin, että pysäkki olisi Onnela, mutta sitten muistin, että niijoo se on se baari, et ehkei, vielä :D
Onnila sopii muutenkin paremmin tähän huusholliin :)
Oli vähän vaikea sutia. Maalitussi olisi toiminut paremmin. 



Asiasta kukkaruukkuun..
Tänään kaupassa bongasin uudet muumimukit. 
Ihan täydelliset mun makuun, eli keräily ei lopu vieläkään :)


Vielä yksi muki... :)

8 kommenttia:

  1. Ihanat mukit. Minä en ollutkaan vielä huomannut noita! terkuin Tätsy

    VastaaPoista
  2. Tosi hauska tuo pieni pysäkin tuunaus! Täytyykin pitää mielessä, mummilla on jo iso junaratakokoelma odottamassa tytön kasvua (Ellu nyt 4,5kk..).

    Ja ihana tuo muumimuki! Meilläkin on muumimukeja, tosin en nyt varsinaisesti keräile niitä - ostan ne, mitkä ovat nättejä, ja pari on tullut lahjaksi. Tuon ostan kyllä, sopii meidän väreihin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Toi junarata on kyllä hitti, hyvä että teilläkin on odottelemassa :D

      Poista
  3. Sä olet niin kekseliäs! Meilläkin on puhuttu noista Bilteman junaradoista ja kun Pikku-E sai synttärilahjaksi jo veturin ja yhden vaunun, niin nythän on "pakko" niitä ratapalojakin ostaa ;) Pitääkin muistaa tuo kyltin maalaus-niksi! :) Iso kiitos taas hyödyllisitä vinkeistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanista sanoista :) On ilo olla avuksi!

      Poista
  4. Toi uus muumimuki on kyllä ihana. :) Ja niin on tuo sun pieni (iso!) junamiehesikin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se kasvaa, ihme juttuja sen suusta tulee myös :)

      Poista