Näytetään tekstit, joissa on tunniste tunnustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tunnustus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 29. marraskuuta 2013

Rinsessa siili


Eräälle jo tosin aikuiselle naiselle lähti viime viikolla tällaiset nimpparionnittelut :)


Metalliset koristeet on haaraniittejä. Muuten olen käyttänyt leimasinta, valmista pilkullista korttipohjaa kartonkia, puolikkaita helmitarroja ja nauhoja. 


ja sitten

Sain tunnustuksen

KIITOS!


Ja tässä eteenpäin melkein 10 inspiroivalle blogille



Enempää en keksi tähän hätään :D

Elli

torstai 23. toukokuuta 2013

Väänsin rautalangasta....

Lampun.


Juup, on ollut vähän hiljaiseloa.
Olen yrittänyt lukea pääsykokeisiin ja koska töissä on käytävä,  lapsi ja koti hoidettava, niin vähän on ollut tiukkaa ajan kanssa :)
No mutta ne on ohi ja nyt voin bloggailla, vaikkapa ekaksi tästä lampusta, jonka tuunailin valmiiksi joku aika sitten.


Vuosia kaapissani on pyörinyt kaksi tällaista lampun runkoa.  Kirpputorilta olen ne pilkkahintaan kantanut, ellen jopa saanut ilmaiseksi?
No joka tapauksessa. Olen halunnut tehdä niille uudet varjostimet.
Vihdoin keksin mitä toiselle teen.






Punoin rautalangasta kaaospunonnalla

Sitten teippailin turvaan lampunkannan.

Ja spraymaalilla väri pintaan.


 Rautalangat luo hauskat varjot :)




Mitähän toiselle tekisin?

Elli

maanantai 29. huhtikuuta 2013

I love your blog



Sain Mariannelta hopea lusikka puussa- blogista tunnustuksen :)

Tulin kyllä oikein iloiseksi. Kiitos!!


 

I Love Your Blog -tunnustuksen säännöt:
1. Kopioi Post It -lappu blogiisi
2. Kiitä linkin kanssa bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen
3. Anna tunnustus viidelle bloggaajalle, ja kerro heille siitä pienellä viestillä
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu Post It -lapulla, ja toivo että bloggaajat jakavat sen eteenpäin :)
Jaan tämän tunnustuksen seuraaville kivoille blogeille ,






sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Aiheesta ja vähän aiheen vierestä


Töissä virittäydyin jo hieman ystävänpäivä tunnelmaan askartelemalla ystävänpäivä korttimalleja. Kuva on hieman huono, kun se on otettu kännykällä.
Hempsukkaa ja söpöä.


Mutta nyt kyllä seuraavan kerran kun askartelen kortteja, niin teen jotain repäisevämpää, uutta! :)



Kiva, hieman normaalista poikkeavampi viikonloppu lopuillaan :)
Onni oli mummolassa 
Eilen olin katsomassa PMMP:tä ja tänään Hobitti elokuvaa.

Sanoisin kumpaankin, että kannatti käydä. 
Alkuun ei ollut oikein fiilistä lähteä keikalle, mutta kyllä se sieltä tuli. 
On se vain hyvä bändi.


Hobitti elokuva oli juuri sellainen kun oletinkin, hyvä.
Elämäni ensimmäistä kertaa olin yksin elokuvissa. Oli mukavaa sekin.
On ollut pitkään TO DO listallani, pitää muuten päivittää sekin tässä pian 



Sain tunnustuksen Elinalta :)
Suur kiitos kaimaseni!




 Aika samantapainen tunnustus, kun jokin aika sitten. Ajattelin antaa sen eri ihmisille kelle viimeksi annoin, niin ei mene niin tylsäksi )

eteenpäin haluaisin antaa seuraaville blogeille

Kummitustalon kuvakirja

 Tässä vielä tunnustuksen pelisäännöt:
- Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle
- Valitse 5 ihanaa blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa
- Toivo, että ihmiset joille jätit tunnustuksen antavat sen eteenpäin





maanantai 7. tammikuuta 2013

Tunnustus :)


Kyseessä on Liebster-palkinto, jonka ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa. Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi tarkoittaa myös suosikkia.

Säännöt:

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.

2. Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa. Vastaa kysymyksiin omassa blogissasi.

3. Toivo, että ihmiset, kelle jätit palkinnon, antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen.


Ensimmäisenä iso KIITOS Erjalle ja  Kikkikselle tunnustuksesta!

Itse taas haluaisin laittaa tunnustuksen jakoon seuraaville tyypeille:
1. Eenalle  Koivulassa - blogiin
2. Sarsalle Sarsaparillaan

Viisi asiaa, jotka tuovat hyvää mieltä:

Onni, monessakin mielessä
Hyvä ruoka
Käsityöt
Hyvät ja innostavat blogit
Ystävät ja perhe

Viisi asiaa, joita tarvitset päivittäin:

Edes hetken hohhailua;  neulomista, surffailua yms.
Ruokaa :)
KAHVIA
Autoa...
Juttuseuraa


Viisi kirjaa, joita suosittelet muille:

Harry Potterit :)

siinähän on jo enempikin, nyt ei tuu mieleen muuta kun oon niitä vaan lukenut  lähiajat:D



Viisi kaikkien aikojen suosikkilaulajaa/-yhtyettä:

Pmmp
SMG
Chisu
Erin
Heli Kajo

(nää on nyt mistä tykkään nyt, ihan hirveän vähän kuuntelen musiikkia näinä päivinä)


Viisi materialistista joululahjatoivetta:

Johan siitä joulusta päästiin, mutta kai toivoa saa muulloinkin :) 

Valkoinen teema (puurolautaset, suuret lautaset)
Iittalan Taika-astiat
Kartion kirkkaat juomalasit 40cl
Lahjakortit sisutus, askartelu ja vaatekauppoihin
Autoradio!

Viisi lempiruokaasi:


Juustokakut, harvemmin on pahaa ollut :)
Itsetehdyt lihapullat
Tuore pulla
Croisantit
Kanasalaatti

Onko herkut ruokia? :) no nyt on :)
Näitä keksisin kyllä enempikin. 


Viisi paikkaa, joissa haluaisit käydä:
Egypti,
Pietari
Islanti
Amsterdam (kerran jo tosin piipahtanut)
Norja

+ miljoona muuta paikkaa Aasiasta ja Afrikasta..


Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat sinua:
Nauravainen,
Kovaääninen
Kiltti
Ystävällinen
Touhukas


Viisi asiaa, joista unelmoit:

Mielekäs työpaikka
Isompi perhe
Omakotitalo maalla
Matkustaminen




Viisi elämänohjetta, jotka haluat jakaa kaikkien kanssa:


Koita löytää kaikesta se jokin positiivinen
Luota, sillä elämä kantaa.
Pienillä teoillakin on merkitys, pienistä puroista kasvaa se iso joki :)
Elä hetkessä ja nauti siitä mitä sinulla on tässä ja nyt. 

Kamalia kliseitä mutta niin minä uskon. 



No vähän haasteellista löytään 5 elämäohjetta mitä hauluaisi jakaa :D
Ja muutenkin, vaikeita kysymyksiä :)
Mutta selvisin!

Elli

p.s Täällä on arvonta




keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Tunnustaudun :)

Sai tunnustuksen Kikkikseltä! :) Kiitos



1. Kerro linkin kera keltä sait tunnustuksen
2. Kirjoita itsestäsi seitsemän random faktaa
3. Lahjoita tunnustus eteenpäin 5 muulle blogille / bloggaajalle


Minä annan tunnustuksen eteenpäin Inkalle, Andrille, Terhille ja Saralle
Teillä on ihanat ja inspiroivat blogit!



Nyt minun kuuluu kertoa 7 faktaa.

1. Eilen menin tunnin liian aikaisin töihin, ei ole tapahtunut ennen.

2. Hei! Olen Elli ja suklaariippuvainen

3. yökukkuilija

4. Ihastunut vihreän ja pinkin yhdistelmää, ennen pinkkiä syvästi vihanneena.

5. Tein juuri valmiiksi kakun pakkaseen, vaikkei sille ole vielä käyttökohdetta :O

6. Pidän tulppaaneista ja neilikoista

7. Olen ehkä vähän tylsä pukeutuja, nykyisin.