Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuunaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuunaus. Näytä kaikki tekstit

lauantai 4. tammikuuta 2014

Näppäriä ideoita.

Hei!

Tässä  muutamia arkipäivän vinkkejä! :)

Ainakin tämän tennispallo telineen voisi toteuttaa!! :)


Ja tämä olisi näppärä kanssa! Tässä materiaalina pesuainepurkki.



Sivustolla monta hauskaa ideaa lisää!
Klik!
Hauskaa viikonloppua!

Elli

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Syksy


Tehtiin tänään pyöräretki. Aurinko paistoi.


Mutta iltaisin on jo pimeää. Joten ei auta kun heijastaa itsensä ja lapsensa.
Lasten  kamppeissa on kyllä kivan paljon jo valmiina heijastimia.
Silti ajattelin hieman tuunailla, valmiilla heijastintarralla.


Ostin valmista tarranauhaa ja sitten tuollaisen pienen arkin. 
Teon alla ihan oikeita heijastimia.

Lisäksi Onnin kuoma talvisaappaat saivat piristyksen ja lisää näkyvyyttä. Tunnistaapahan eroon sitten hoitopaikan muista lukuisista kuomista :D 


Pikkumiehen haalarin polvissa sattui (ylläri ylläri) olemaan pari reikää, mitkä korjasin tarralla. En tiedä miten pitävä ratkaisu tämä on, mutta tuleepahan tässä samalla testattua. 

 Minusta tuntuu, että syksy on tänä vuonna ollut poikkeuksellisen kaunis! 
Aivan ihanaa väriloistoa!

Ihan on tullut tarpeeseen, tänä syksynä. 


Aurinkoisia syyskelejä!
ja mukavaa alkavaa viikkoa :)

Elli

maanantai 7. lokakuuta 2013

Tuunattu teline sille sun tälle

 

Tunnistatteko? Vanhoja kunnon c-kasetin kuoria!
Paljon nykyään tehdään juttuja vhs- ja c-kaseteista, kuorista ja niitten nauhoista.
Itsekkin olen ollut kovin kiinnostunut tekemään niistä jotain ja raahasinkin tutulta kirppariyrittäjältä kassillisen vhs-videoita kotiin ajatuksena virkata niistä koreja tms. 
Kuitenkin korviini on kantautunut, että se nauhat on aikalailla myrkyllisiä, joten nyt se projekti on hieman jäässä.




Nyt kuitenkin otin työstääkseni nämä c-kasetin kuoret ja tein niistä telineitä.
Jälleen kerran nappasin suosikkini akryylimaalit ja pensselin kouraan ja aloin maalaushommiin.

Kasetin kuorista syntyy näppärä teline, kun sen kääntää vain niin auki kun mahdollista.

Telineessä voi säilyttää esimerkiksi muistilappuja


Sitä voi pitää kännykkätelineenä. 
 


 Ja mikä ettei käyntikorttitelineenä? 



Kasettien koteloista valtaosa ei tosin taitu tarpeeksi pitkälle. 
Minut yllätti myös miten vaikea oli saada tasaista maalipintaa, tai ainakin minun oli :)
Työn viimeistelin muutamalla kerroksella lakkaa. 

Elli

lauantai 5. lokakuuta 2013

Imelää

Muutama vuosi sitten olisin yökännyt tämän(kin) postauksen nähdessäni.
Milloin minusta on tullut näin hempeä?!



Vieläkin on flunssa kaverina, joskin puuhataso on jo aika korkealla. 
Nyt tuntuukin, että on kauheasti melkein valmista, mutta mikään ei ota valmistuakseen. Vielä yksi maalipinta tuohon, tuo tuosta paremmin, oho jäänyt päättelemättä, äh teen tuon uudelleen. Minkään ei oikein valmistu kun mihinkään en ole tyytyväinen? Hmph... uutta minulta.

Kumminkin tänään testailin Kinuskikissan minuttusuklaa muffinsseista mukailtuja

Mustikka-valkosuklaa muffinsseja

Laitoin ohjeeseen 130 g palasteltua valkosuklaata ja pari desiä mustioita
pätkiksien ja kaakaojauheen sijaan.


Tarkoitus olisi tarjoilla mm. näitä ravintolapäivän kahvilassa. 
Joskin hieman pitää ohjetta varmaan muokkailla mustikkaisempaan suuntaan :)


  

Ja miten koristella? Voi kun olisi tuoreita mustikoita!


Siitäpä sitten sujuvasti askarteluihin. 
Sain käsiini tällaisen metallinvärisen lyhydyn. No ei ihan sovi minun mummula-tyyliini :D
Joten päätin, että se saapi uuden maalipinnan.


 

 Yksi laseista oli myös rikki, joten poistin sen.


Itseasiassa poistin kaikki lasit maalaamisen ajaksi, kun en jaksanut varoa tai suojailla niitä.

Maalasin lyhdyn 3 kertaa alekorista löytämälläni akryylimaalilla.
Ja kaksi kerrosta askartelulakkaa päälle.
Sitten lasit takaisin.
Jätin  aukon seläpuolelle ja siitä on itseasiassa tosi näppärä vetää johdot tunnelmavaloille. 



Kyllä vain, siellä on tunnelmavalot sisällä. Tänään ei vain ollut " onnistun kuvissani" päivä.. Saattoi olla myös kiire maistelemaan muffinsseja :)
Tämän on tarkoitus siirtyä työpöytäni kulmalle ilahduttamaan, jahka sen saan.

Ihanaa lauantai-llan huumaa! :)

Elli

tiistai 17. syyskuuta 2013

Kenkäruukku

Meillä oli kirppispöytä vähän aikaa sitten. Sitten kävi niin, että yksi myynnissä ollut kenkä katosi.

Muut tavarat, mitkä eivät menneet kaupan, kannoin heti samantien Spr:n konttiin.
Mutta parittoman kengän pidin, tietysti, kukapa ei :)

Nojoo, pidin sen koska minulla oli ajatus. 
Olin jo jonkin aikaa pohtinut tekeväni jotain paverpol nimisestä aineesta. 
Se on aine, joka kovettaa kankaan.
 Kovettaa kankaan ja miksei muunkin materiaalin niin kovaksi ja kestäväksi, että veistoksia mitkä on tehty siitä, voi pitää ulkona säiden armoilla.



Päätin siis tuunata kengän tällä aineella kukkaruukuksi.

 Olen tekemässä videota koko muodonmuutoksesta, mutta koska en ole niin näppärä vielä editoinnissa, niin kestää. Saa nähdä saanko valmiiksi :) katsotaan.
Siksi ajattelin kirjoitella tästä jo nyt.

Tässä  lopputulos.

 

 Kenkä on maalattu akryylimaalilla muutamaan kertaan ja annettu kuivaa.
Tämän jälkeen käsiteltynä paverpolilla. 
Kukka istutettu ruukkuun :)


Terkuin
Elli

p.s kirjoitelkaa googlen kuvahakuun Paverpol niin saatte hieman käsitystä mitä kaikkea voi tehdä.
Hienoja juttuja! :)

torstai 5. syyskuuta 2013

Blogimetsällä tuunatun laukun kanssa!

Hyvä ystäväni palautti lainassa olleen laukun.
En ollut edes muistanut koko laukkua :)



Mutta sitten kun sain sen käteeni muistin että on ollut sitä paljoakaan käyttänyt, koska mielestäni se oli ollut jotenkin, liian inkkarimainen minulle.
Johtuen siinä olleista koristeista. 
Mutta  muuten se oli oikein kiva ja sopivan kokoinen. Joten ajattelin tehdä asialle jotain


Nyt tuunattu laukku sopii paremmin minulle ja on raikkaamman näköinen :)

Niin ja uusille lukijoille Tervetuloa :)!
Ihanaa että jaksatte lueskella :)
Facebook sivuillekkin on tullut uusia tykkääjiä,
Kerrassaan mukavata :)

Etsiskelen uusia blogeja mitä seurailla..

Mitä blogeja te seuraatte?
Mitkä on suosikkejanne?
Nyt sopii vinkata!


Terveisin Elli


tiistai 3. syyskuuta 2013

Aika arkinen lahja

Nyt tulee ensimmäinen videopostaus tämän blogin historiassa!!
Älkää kumminkaan innostuko, aika tylsä on aloitus. 
Minulla on toinenkin tulossa ;) Mutta se on hieman suuritöisempi. 

Videoiden tekeminen on kyllä hauskaa. Kuvaaminen ja editoiminen erityisesti, mutta paljon on varaa kehittää. 
Tallennusmuodon muuttaminen meinasi kyllä ajaa minut hulluuden partaalle!
Nytkin onnistuin tuon kuvanlaadun sössimään ja ylikäsittelin innostuspäissäni :) Selittelyt sikseen,  harjoitus tekee mestarin.


Videon aiheena.
Miten taitellaan kompostipussi?



Eikö oo kivat varpaat muuten?


Ideahan lähti siis tiskiräteistä :)
Olen tehnyt näitä kiitoksena avusta siskolleni.
Pohdin, että eikös tiskirätti voisi olla myös kolmion muotoinen?



Ja isoäidinneliö-rätin tein myös.
Lisäksi pari muuta.


Mietin, miten tiskirätin voisi kivasti antaa?
 En kuitenkaan varsinaiseen pakettiin halunnut laittaa.
Tein siis lahjapussukan kompostipussin ohjeella. 

Otetaan lahjapaperi.
(lasit on kuvissa, koska paperi tahtoi rullaantua). 



Sitten taitoin paperin kahtia


Tämän jälkeen taitetaan n. 10 cm reunasta. 




Paperin käännetään ympäri. Niin että taitos jää alapuolelle.




Taitetaan 1/ 3  lopun paperin päälle.




Ja toinen 1/ 3 tämän päälle.




Sen jälkeen tämä päälle taitettu kolmannes sujautetaan aikaisemmin taitetun kolmanneksen taitososan (10 cm) alle.  (näkyy paremmin videolla)





Sitten auki oleva pääty työnnetään läpän alle.




Ja kas näin 




Taitoksen alle voi sujauttaa myös onnittelukoritn.



Plussaa tässä on se että halutessaan lahjansaaja voi käyttää pussin vaikka biopussina.
Tai askarrella paperista jotain, sillä siihen ei ole laitettu teippiä liima tms 
Lahjapussinhan voi myös eteenpäin ja  päädyn voi halutessaan vaikka teipata kiinni. 

 


 Palaamisiin :)

Elli

tiistai 27. elokuuta 2013

Ei pöllömpi purkki



Aivan ihanat servetit ostin ja ajatus oli heti että näitä ihania pöllöjä pitää saada jonnekin muuallekkin kun kahvipöytään.

Niinpä hampipastillipurkki sai uuden pöllömystyneen ilmeen... :O
 Näitä(kin) tyhjenee säännöllisin väliajoin ja olen koittanut keksiä niille uusiokäyttöä. Leikissä ne on myös ollut kyllä suosittuja.



Liotin purkista irti etiketit.
Koska liimapinta ei meinannut millään irrota, niin hikkailin sitä vielä kynsilakanpoistoaineella enimmäkseen päältä. Liimapinta kun ei niin sivuilla haitannut kun päälle tuli kuvat.



Tässä tuli äkkiseltään tehtyä sellainen huomio, että ihan tavis (ale askartelusta) ostettu lakka ajaa saman asian kun servettilakka.



 Kelpaa kannella välipalapähkinät töihin


.

perjantai 23. elokuuta 2013

Romukranssi

Tämä on kierrätystä :)






Oivallinen koriste vaatehuoneen ( lue romuhuoneen) oveen :)




Näin tein:
Pengoin kaappeja
ja laatikoita.

Löysin kertaalleen käytössä olleen kranssin,




Liimailin sitten siihen
kynän, josta ei enää tullut,
pari kovettunutta pensseliä,
Nappeja,
klemmarin,
kulkusen,
helmen,
fosforitähden, joka tippui katosta,
Kynästä eksyneen korkin,




Vahvärin, josta tuli huonosti,
 palapelin palan,
Enkelin siivet,
Ruuveja,

Ja asioita joista en oikeastaan edes tiedä mitä ne on.
ja niin edelleen.


Osa on kiinnitetty pikaliimalla
Osa taas kuumaliimalla, joka olikin parempi tähän touhuun.





Sitten vain spraymaalia pintaan, osaan ei jostain syystä tämä spraymaali tarttunut, joten fiksailin sitten vielä akryylimaalilla. 



Tykkään ihan kauheasti :)

torstai 22. elokuuta 2013

Tervetuloa junamatkalle Onnilaan!

Noissa Brion puisissa junaradoissa on se hieno puoli, että niihin käy myös Bilteman ja kuulemani mukaan myös Ikean palaset. Ja koska minä (tiedettävästi) olen suuri Biltema fani, niin vieraillaan siellä aina silloin tällöin. Tulee hankittua ja näillä kyllä leikitään PAL-JON.



Niin suuri fani en kumminkaan ole, että olisin kauhean ihastunut tähän Bilteman pysäkkiiin junaradan keskellä ja keskellä olkkaria, useimmiten.


Mutta sehän oli näppärä maalata, milläs muullakaan kun akryylimaalilla. Ja lakka vielä päälle.



Tarkkanäköinen huomaa, miten osaan raidepaloistakin on piirretty,  ne poikkipuut (?)  Onnin mielestä Briolla on varmaan tapahtunut sunnittelussa virhe. Ehdin jo hieman kiukkuuntua ennenkö tajusin että, totta tosiaan, tässä on ajatus takana. Ja toisaalta onhan se hämäävää, jos äidillä on "oikeus" sutia maalia sinne tänne, jopa lapsen leluihin.

 Alkuun suunnittelin, että pysäkki olisi Onnela, mutta sitten muistin, että niijoo se on se baari, et ehkei, vielä :D
Onnila sopii muutenkin paremmin tähän huusholliin :)
Oli vähän vaikea sutia. Maalitussi olisi toiminut paremmin. 



Asiasta kukkaruukkuun..
Tänään kaupassa bongasin uudet muumimukit. 
Ihan täydelliset mun makuun, eli keräily ei lopu vieläkään :)


Vielä yksi muki... :)