sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Kuningatarjuustokakku

Ystäväni oli tehnyt mustaherukkajuustokakkua. Vähän lähdin samaa tekemään, mutta visioni vähän muuttui matkalla. Margariinin vaihdoin voiksi ja kun en noita rasvattomia tuotteita käytä, niin ne vaihdoin perusjutuiksi, tuorejuusto oli philadelphiaa. Kuorrutteeseen laitoin kuningatarsosetta kun sattui kaapista löytymään. Muuten kyllä sama :)

Kuulostipa hyvältä: tein tällaisen kakun, mutta tein ihan eritavalla ja eri aineilla, mutta teinpähän silti.

Hyvää siitä tuli ja niin sen on tuhoutunut tämän päivän aikana. Kävi kyllä ystäviä kylässä, että ei me sitä kahdestaan syöty :) Ei liian makeaa, raikasta. Ainut vaan että levitin täytteen epätasaisesti ja kuorrute valui vähän liian paksusti toiseen reunaan. Siksi kuva on otettu palasta eikä koko kakusta :D

No tässä ohje, miten minä sen tein. Seuraavalla kerralla laimentaisin ehkä mustaherukkamehua aavistuksen kuorrutteeseen.

200 g
digestivekeksejä

75 g
voit

200 g
tuorejuustoa

250 g
maitorahkaa

2,5 dl
kermaa

4
liivatelehteä

0,5 dl
mustaherukkamehutiivistettä

3/4 dl
sokeria

2 tl
vaniljasokeria

kuorrutus

2 dl
kuningatarsosetta

1 dl
mustaherukkamehutiivistettä

2
liivatelehteä





pohja: Murskaa keksit ja sekoita sulatettu margariini joukkoon. Painele tasainen massa irtopohjavuokaan tiiviisti. Anna jäähtyä hetken jääkaapissa.
täyte: Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota Flora vanilla sähkövatkaimella, lisää maitorahka ja tuorejuusto. Sekoita vatkaimella tasaiseksi massaksi ja sokeroi. Kiehauta mustaherukkamehu, ja liota puristellut liivatteet joukkoon. Kaada mehu-liivateseos täytteeseen ohuena nauhana ja sekoita hyvin. Valuta täyte tasaisesti pohjan päälle, peitä vuoka kelmulla ja anna seistä jääkaapissa seuraavaan päivään.
kuorrutus: Liota ja puristele liivatelehdet, kiehauta mustaherukkamehu kattilassa ja liuota siihen liivatteet. Sekoita joukkoon mustaherukkasose ja levitä tasaiseksi kerrokseksi jähmettyneen kakun päälle. Anna jähmettyä viileässä pari tuntia.


Vuosi sitten vallinnut kakkubuumini nostaa jälleen päätään. Mietin toisinko tänne parit kakkuohjeet nähtäville vanhasta blogista, kun niitä on useampi jo kysellyt?
Onnikin osaa jo sanoa kakku. Tosin myös pitsapala on kakku ja jotkut keksit.

2 kommenttia:

  1. Kauniin näköinen! Oletko muuten vielä kokeillut liivatteen sijaan vegegeliä? Mä olen jo ostanut sitä, mutten oo tullut leiponeeksi kakkua. Terveisin salaperäinen yökukku!

    VastaaPoista
  2. En ole kokeillut. Pitäisi kyllä kokeilla kun vegetilanteita aina tulee, ja jos toimii niin mielelläähän sitä vegeentyisi tässä asiassa :D

    VastaaPoista