tiistai 31. tammikuuta 2012

loputon projekti

Kaikki käsityöaikani,mikä on nykyisin liian vähän, on lähiaikoina kulunut superpitkäänprojektiin.
Jo pitkään olen haaveillut värikkäästä isoäidinneilöistä tehdystä päiväpeitosta. No tuossa syksyllä päätin ryhtyä tuumasta toimeen.


Koossa on tällähetkellä kutakuinki 300 neilöitä, 100 niistä päätelty. Kokonaismäärä 390. Eli aika hyvällä alulla ollaan. Voisin minä välillä jotain muutakin virkata :) Mutta kyllä siitä tulee hieno!
Mietin myös että olisihan sen voinut toteuttaa, vaikka silloin kun nukkuin yhden hengen sängyssä :)

Yllättäväksi ongelmaksi on koitunut se että Onni-herran mielestä nämä kuuluvat vessanpönttöön. Onni korjaa järjestelmällisesti lattialle jääneet ja vie sinne. Joko tämä on kannanotto siihen että asioita ei jätetä levälleen (tähän en usko, Onni itsekkin on taipuvainen, ja taitavakin peräti) tai sitten kulutan hänen mielestään liikaa aikaa käsitöihin tai sitten ne vain ovat epäkelpoja.. Tiedä häntä. Kysyn kun oppii puhumaan vähän paremmin.

Ollaan sairastelut viimeiset päivät. Huomenna kuitenkin pitäisi uhmata hyistä luontoa ja siirtyä töihin ja päiväkotiin. Mutta on tuo ihmisten ilmoille menokin ihan jees :)

Elli

2 kommenttia:

  1. Voi ihana Onni!! :) Se kuva oli ihana!
    - Heidi

    VastaaPoista
  2. Vessanpönttöön? oivoi, oispas ees roskis mielummin :) Mutta ihania tilkkuja, kyllä niistä vielä peitto tulee! :) t. salaperäinen A!

    VastaaPoista